Kaikissa meissä asuu Juha
-ajatuksia Juhani Ahon Juha -Novellista.
Juhana maailman turuilla tallusteleminen voi olla varsin raskasta touhua. Tosin ulkoapäin seuraavalle ajatustenlukijallehan tilanne kääntyy jo komedian puolelle. Kuinka ne nyt ei saa hölmöä ajatustaan muuttumaan toiseksi ja pohtivat vain typeriä toisen tehdessä siitä taasen omia johtopäätöksiään. Jos olisin Juha, niin koittaisin kyllä laittaa ajatuksilleni sellaisen suunnan, joka ei pitäytyisi siinä tutussa ja turvallisessa toimintamallissa. Joka ei toimi. Onhan se tosiaan helppo ajatella moista. Se, miten asiat toteuttaa onkin sitten eri asia. kyntää sitä samaa vanhaa kaskea ja odottaa vain ihmeitä tapahtuvaksi.
Juhan olemista on pohdittu jo hyvä tovi. Kirjoja kahlaava väestökin puuttui aikanaan Juhan olemukseen. Tosin silloin se tehtiin Shemeikan kautta. Kas kun karjalaiseen ylpeyteen ei sopinut Shemeikan naisseikkailut ja hurvittelut. Vastasihan näihin sitten aikoinaan Juhan kirjoittajakin; Kirjoitti ironisen taustatietotutkimuksen tieteellisine todistuksineen Juhasta hakkaamassa kaskeansa 1. kesäkuuta 1750 ja hukkumisestaan 1751.
Juha tuntuu Suomen historiassa olevan melkoisen runneltu kaveri. Fiktiivisistä Juhista en satu tuntemaan kuin Juhani ahon version, vaikkakin juha pälyilee myös Anni Polvan tiina -tarinoissa. Mitä lie siellä tehnee? Lähteekö lienee verikostolle sielläkin. Ja Juhalle heitetään, ainakin kummelin käsittelyn jälkeen, eteen elämässään hyvin paljon esineitä ja asioita, jotka kirjaimellisesti sattuvat leukaan.
Meta-tasolla vaeltaessa voidaan tarkastella myös Juhani Ahon päähenkilöä leuka-Juhana. Mies on muka tehnyt oikein, soimaa vaan itseään ajatuksissaan. Toisaalta on roistojenkin kunnioittama, toisaalta alistuu äitinsä edessä. Juhan ajatuskuviot lyövät Juhaa leukaan tuon tuostakin, Juhan itsensä sitä edes huomaamatta. Kyllä on taas Juhalle rooli suotu.
Juhaa paiskoo elämässä puhumattomuutensa ja omat oletuksensa. Totuutena pitämänsä asiat paiskautuvat myöhemmin vasten kasvoja näyttäytyen aivan päinvastaisina mitä Juhalle on ensin kerrottu ja mitä hän on ajatellut. Kaiketi kaikissa meissä asuu Juha. Oletuksiinsa elämänsä langat perustava oikeamielisyyttä vaaliva Juha. Jota vastakkainen sukupuoli sitten heittelee miten milloinkin sattuu huvittamaan. Ja Juhahan ottaa vain vastaan sen, mitä maailma antaa. Tekee kaskeaan ja kiroaa osaansa, menettäen järkensä valon. Juhaantumisen voisi ajatella olevan yhteiskunnallinen ilmiö. Tämäkin maa on täynnään Juhia, jotka uskoo vain hyväksi näkemäänsä totuuteen tarkastelematta pahemmin muiden näkökulmia. Joillekin Juhille se on hyväksi. Sillä tietämättömyys voi olla siunauskin. Vaan monasti olisi Juhan hyvä päästä siihen pisteeseen asti, missä hän ymmärtää totuuksia olevan niin monta, kuin on ihmisiäkin. Ja että totuuksien kanssa eläminen on helpointa silloin, kun vain hyväksyy ihmisten totuudet ja jatkaa eteenpäin. Henkilökohtaiset housunkannattimet totuuksien muodossa kun tuppaavat muokkaamaan Juhan käyttäytymistä suuresta miehestä idiootiksi, jolla ei tunnu leikkaavan ylisillä muuta kuin ruostunut sirppi. Sekin ramman kädessä.
Mitä Juhana olosta voisi sitten ammentaa tosielämän kulkijalle? Onko Juhan ajatusmaailmasta erkaantuminen ja sen tunnistaminen omissa prosesseissaan hyödyllistä pitkällä tähtäimellä. Näin voisi ajatella. Aina tietenkin kaikkea voi ajatella. Ehkä koomisissa piirteissä kulkevat ajatusjuoksut voisi nykypäivän Juha koettaa tunnistaa ja tehdä niistä vaikka näytelmän. Ehkä Juha Hurme onkin päätynyt omaan valintaansa luettuaan Juhan ja tajuttuaan, että tuolla tavalla tästä elämästä ei rakenneta siedettävää. Juha Hurme on kuitenkin vain poikkeus virrassa. Nykypäivän Juha on kuitenkin juuri samanlainen antisankari, mitä Ahon aikoinaan luoma esikuvansa. Se pelastaa naisia heidän väittämistään ongelmista. Uskoo ajatustensa tuomiin harhakuviin siitä, mitä edessään näkee. Tekee jumalattomasti töitä ihan tyhjän takia ja lopulta sitten hymyssä suin heittäytyy koskeen, kun ei enää muutakaan keksi. Juhalle ei tosiaan ole annettu mukavinta osaa tässä maailmassa kannettavaksi.
Annettakoon silti anteeksi kaiken maailman Juhille. On heillä siedettävänä kuitenkin omat Marjansa ja Shemeikkansa. Onhan sekin jo nyt sekopäistä touhua, että kasvattelee lasta vierellään, ja sitä sitten morsiamenaan alkaa pitämään. Vaan nykypäivän Juha taitaa elää keski-ikäisessä miehessä, joka lähtee kalastelemaan nuoruuttaan nuorten neitojen povilta. Antelee niille sitten lahjoja ja itsensä, kun ei oikein muutakaan keksi. Lopulta hyppää junan alle. Voi Juha sinua.
Otan osaa, Juha. Ei ole sinun roolisi helppo. Naiset vain sanelevat päiviesi kulun sinun kasketessa loputonta kukkulaasi. Aina välillä äiyt päästämään kuvitelmasi valloilleen, ja olet monia yhteiskuntaluokkia ylempänä nykyisestäsi. Voi Juha sinua. Uskaltaa sinun pitäisi kertoa nuo ajatuksesi julki, saadaksesi peilipintaa, saadaksesi vaihtoehtoisia näkemyksiä. Vaan mistä Juha nyt voisi ammentaa äkillisen uskalluksen, muuthan siitä pahoittavat mielensä, jos Juha omiansa lähtee kertomaan. Toivottavasti Juha joskus saa kaskensa loppuun. Huoahtaa kukkulan huipulta ja katsoo maisemia ympärillään. Hengittää ilmaa ympärillään, unohtaa Shemeikat ja Marjat ja nauttii elämästään. Ei Juhalle muuta kait voisi toivoa. Unohda Juha jo oletuksesi ja elä tätä elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti