Paasilinna on minulle uusi tuttavuus. Olen jostain syystä vältellyt suomalaisia kirjailijoita. En oikein saa kiinni, mikä olisi ollut pohjimmainen syy. Vasta aikuislukioon mentyäni luin tuntemattoman sotilaan.
Suloinen myrkynkeittäjä osasi yllättää ihan mukavasti. Ennakkoasetelmissa suomalaiset kirjailijat asettuvat jonnekin puisevan ja tylsän välimaastoihin, eivätkä sieltä piilostaan pahemmin soittele muuta kuin satunnaista kivirumpua. Mutta hei, Paasilinna onneksi rikkoi taas hieman tuota ennakkoasetelmaa. Suloisessa myrkynkeittäjä tarina kulkee jouhevasti ja helposti seurattavasti sisältäen monia yllättäviä pikku käänteitä.
Aluksi mietin, että onkohan tämä vain tällainen tylsä kuvaus suomalaisesta maaseudusta, mutta juoni kehittyi mukavin annoksin eteenpäin. Henkilöhahmot olivat toimivia, ja niistä löysi todella hyvin sekä suomalaiset piirteet, että myöskin kirjan tarinaa tukevat olemukset. Viisi hahmoa esiteltiin paremmin, tosin muutama tarinaan liittyvän hahmon henkilökuva annettiin myös. Paasilinna onnistuu mielestäni kuvaamaan varsin hyvin hahmojensa, ainakin kolmen laitapuolen kulkijan ja itse myrkynkeittäjän, vanhan everstinnan olemuksen ja sanat tuovat hyvin ilmi sen, miksi hahmot milloinkin mitäkin tekevät.
Kirjan kieli on maanläheistä, ei sisällä kovinkaan paljon mitään sanallisia tehokeinoja. Puheosuudet menevät isoksi osaksi ilman slangia ja ennemmin kertojan kertoessa, mitä suunnilleen on sanottu.
En jaksa nyt enempää puida, mutta kirjana hyvä. Mainiota viihdettä esim. dekkareista pitävälle. Ai niin, ja huumori pitää mainita. Kirjassa on joitain loistavia mustan huumorin pätkiä, tosin nykyinen netinkäyttöni on tehnyt ehkä minusta jäävin kokemaan huumoria tai arvostelemaan sitä. Olen turtunut. Yllättävyys-asetelmien täytyy olla hiottu taitavasti, jotta ne onnistuvat säväyttämään. Paasilinna teki sen muutamassa kohtaa.
Tykkäsin. Tykkää sinäkin. Kirjat on kivoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti